Viikko on alkanut. Matkustin linja-autolla tänään iltapäivällä koulun jälkeen kotiin Kokkolaan. Normaalisti jäisin asuntolaan Kaustiselle viikoksi, mutta tänään on Evankelisten opiskelijoiden ilta Kokkolassa. Bussissa istuessani kiinnitin huomiota erääseen vanhempaan naishenkilöön. Luulin ensin hänen puhuvan puhelimessa, mutta silloin huomasin, että hän ei sitä tehnyt. Utelias luontoni pakotti kääntämään pään ja katsomaan. Silloin huomasin että hän puhui itsekseen.

Käänsin katseeni pois, ja välillä vilkuilin matkan aikana, että mitä se mummo siellä oikein höpöttää. Alavetelin kohdalla tarkistin vielä facebookin uutiset. Bussi kaarsi Kokkolan matkahuollon pihaan, ja nousin seisomaan. Mummo nappasi yhtäkkiä minua kädestä kiinni. Ihmettelin. Mummo katsoi suoraan silmiin, ja sanoi minulle näin; "Tiesitkös tyttö, että Jumala on ihmeellinen? Jumala on pelastanut kaikki ihmiset. Sinä olet lunastettu!"

En tiedä oliko hän huomannut minun kyttäämisen, vai kiinnittikö hän huomionsa kaulassani olevaan ristiin, ken tietää. Mutta sen tiedän, että Jumala toimi hänen kauttaan. Nuo sanat olivat niitä, joita olin kaivannutkin tietämättäni. Joka päivä pitäisi muistaa, että minä olen Jumalalle rakas, ja Hän on minut pelastanut. Se on päivittäinen lahja, armonlahja, jonka saamme omistaa.

Nyt sanon sinulle saman jonka sain kuulla. Voi lukija, kumpa voisin toimia tuon mummon tavoin. Ottaisin sinua kädestä kiinni, katsoisin suoraan silmiin, ja sanoisin "Sinä olet lunastettu, sinä olet pelastettu." Lukija, juuri sinä olet Jumalalle rakas. Olet kuin taidemaalaus, joka on tarkasti luotu. Olet kuin laulu, jonka jokainen sana on mietitty tarkasti. Kyllä, sinä se olet, ei kukaan muu.

"Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti
sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun" Jes.43:1

Tappiot ovat osa elämää.

Naureskelen itsekseni. Joskus on asioita, joista ihminen tekee todella suuria itselleen. Ennakkoluulot ovat kovat jotain tiettyä asiaa kohtaan, ja sitten sitä jännittää ja stressaa etukäteen hirveästi, vaikka asia ei stressiä välttämättä edes vaatisi. On vain halu menestyä, ja pelko epäonnistua. Yleensä se pelko on se joka hallitsee. Se aiheuttaa edellämainittuja tuntemuksia

Ei haluta olla se ainoa, joka ei onnistu. Olisi noloa muiden nähden epäonnistua. Mutta miksi asennoitua ajattelemaan niin? Jos ajattelee, että sillä ei ole väliä, on helpompi elää. Tavoitteita saa ja pitää olla, haasteita täytyy ottaa vastaan. Mutta niiden ei pitäisi rajoittaa elämää. Ei todellakaan.

Törmäsin toissa päivänä erääseen ihmiseen, joka koki suurta epävarmuutta itsestään erään asian suhteen. Hän sanoi että ei halua epäonnistua mutta pelkää kuitenkin tekevänsä sen. Hän oli jopa menettänyt yö unensa tulevaa tehtävää odotellessa. Hän jännitti, mutta sitten hän kuitenkin toimi ja teki sen. Ja hän teki sen vielä oikein, ilman epäonnistumista. Kun näin hänet seuraavan kerran, hän oli kuin eri ihminen. Onnistuminen kannusti ottamaan lisää haasteita vastaan ja loi itseluottamusta.

Ei pidä tehdä asiasta / ongelmasta liian isoa. Sitä ei myöskään pidä lähteä ratkomaan liian monimutkaisilla keinoilla. Miksi kiivetä muurin yli, kun vieressä on avoin portti josta kulkea? Miksi kävellä järven poikki, kun tarjolla on silta?

Ihmiset ratkovat usien ongelmiaan vaikeilla tavoilla, vaikka helppo olisi tarjolla. Muistan monesti tehneeni asioita liian vaikean kautta, ja ongelma ei siltikään ratkennut. Muistan tapauksen, jonka ratkaisukeinoksi yritin niin vaikeita asioita, että olisi ollut helpompi lähteä Venäjälle, kuin ratkaista ongelma. Venäjälle lähteminen oli nimittäin helppoa. Miksi tehdä jonkun ongelman ratkaisusta sitäkin vaikeampaa? Miksi räjäyttää kookospähkinä talon sisällä dynamiitin kera, kun olisi voinut käyttää vasaraa sen halkaisemiseksi?

Postauksen kuvat ovat Vitelestä, Venäjältä. Olimme siellä lähetysmatkalla helmikuussa 2014.

Onko sinulla aikaa?

Ihmisillä on todella usein tarve tehdä itselleen kiire. Mitä tarkoitan?

Meillä ihmisillä on todella paljon kaikkea turhaa. Tämän turhan taustalla on tarve tehdä asioita, jotka tuottavat ns. maallista nautintoa. En minä kerkeä tehdä mitään, sillä minun täytyy katsoa televisiosta tuleva sarja, jota tykkään seurata. En minä tänään kerkeä, minun pitää istua koneella, haluan nähdä milloin se yksi tyyppi tulee facebookkiin, niin voin jutella sen kanssa siitä pelistä, mistä puhuin eilen hänen kanssaan koulussa. En minä nyt ehdi, puhun juuri puhelimessa aiheena se, ettei ole mitään tekemistä.

Näitä selityksiä kuulee usein, jos vaihtoehtona on hetki Jumalan seurassa, esimerkiksi Raamatun Sanan ääressä. Ei ehditä lukea Raamattua, koska on niin paljon muuta ohjelmaa, esimerkiksi se television katsominen. Yhtäkkiä huomaakin, ettei olekaan avannut Raamattua pitkään aikaan, tai että rukouselämä on jäänyt erittäin heikoksi. Sitten suunnitellaan että asia hoidetaan kuntoon, mutta ilalla kun sen aika on, ja Raamattu on jo kädessä, kuuluu kaverin kutsu katsomaan leffaa. Kumpi siinä tilanteessa sinun kohdallasi voittaa?

Jos joutuisit luopumaan esimerkiksi nyt siitä tv:n katsomisesta, voisi se tuntua pahalta. Se on loppujen lopuksi kuitenkin erittäin pieni asia. Se ottaa koville, kun olemme tässä hyvinvointivaltiossa nykyajan tilanteessa tottuneet tosi hyvälle. Pienistäkään asioista ei haluaisi, eikä voikaan luopua, vaan jatkuvasti halutaan lisää ja lisää. Kaivataan omaisuutta ja valtaa. Kaivataan ylpeyttä ja kunniaa. Ja mitä nämä tuo? Nautintoa.

Samaan aikaan kun pohdimme jonkun asian jättämisestä pois elämästämme, me unohdamme jotain todella tärkeää. Luopuminen ei ole ollut mahdotonta Yhdelle. Yksi luopui kaikesta. Hänellä ei ollut kuin henki ja ruumis, ja kaksitoista opetuslasta ystävänään. Hän luopui kaikesta muiden vuoksi. Se kertoo, että Hän on erityinen, Hän on Pelastaja. Nyt Hänen veressään on elämä.

Mieti. Jumala on antanut oman Poikansa kuolemaan, sinun ja koko maailman puolesta. Hän sovitti synnit, joita me ihmiset teemme jatkuvasti. Hän sanoo kaste ja lähetyskäskyssään seuraavasti "Ja minä olen teidän kanssanne, kaikki päivät, maailman loppuun asti."(Matt.28:20). Hänellä on meille aikaa, ja Hän rakastaa meitä. Sinä olet ihme, ja korvaamaton aarre. Et löydä mistään suurempaa rakkautta.

Mutta onko sinulla aikaa Hänelle? Onko sinulla Hänelle tilaa sydämessäsi?

 "Muistatko Jeesuksen, jolla ei ollut mitään?

No oli henki ja ruumis, ja nuo kaksitoista ystävää.
Kaiken antoi muille, nyt elämä on veressään.
Mut onko sulla sille tilaa? Onko nälkää onko ikävää?

Jos sulla on liikaa, täynnä kädet ja pää.
On aivan liikaa, menetettävää.
Anna pois."
-Musti ja Hyvä Vainu (Liikaa)

Uusi blogi.

Miksi? 

Haluan jakaa ajatuksia. Tahdon jakaa hetkiä. Olen miettinyt tätä pitkään, noin puolen vuoden ajan. Nyt päädyin tähän ratkaisuun. Vihdoinkin on paikka jonne jakaa ajatuksia Tärkeimmästä, ajatuksia Hänestä, joka on luonut koko tämän maailman. Hän on luonut sinutkin. Hän on se, joka kantaa meitä joka hetki tässä elämässä kohti sitä päämärää, jossa saa voitonseppäleen. 

Tällä hetkellä istun asuntolassa flunssaisena, ja odotan kyytiä Kokkolan suuntaan. Käyn kotona, ja tankkaan lääkettä, jotta tauti parantuisi ennen viikonlopun jatkoriparia Ohtakarissa. Sitä ennen on tekemistä vielä koulunkin kanssa, mutta kyllä siitä selvitään. Sitten näkeekin vihdoinkin rakkaita ystäviä, joita ei ole hetkeen nähnyt. Ihana fiilis, ja odotan sitä niin innolla.

Siunauksen alla kohti ensimmäistä julkaisua!


Seidi