sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Onko sinulla aikaa?
























Ihmisillä on todella usein tarve tehdä itselleen kiire. Mitä tarkoitan?

Meillä ihmisillä on todella paljon kaikkea turhaa. Tämän turhan taustalla on tarve tehdä asioita, jotka tuottavat ns. maallista nautintoa. En minä kerkeä tehdä mitään, sillä minun täytyy katsoa televisiosta tuleva sarja, jota tykkään seurata. En minä tänään kerkeä, minun pitää istua koneella, haluan nähdä milloin se yksi tyyppi tulee facebookkiin, niin voin jutella sen kanssa siitä pelistä, mistä puhuin eilen hänen kanssaan koulussa. En minä nyt ehdi, puhun juuri puhelimessa aiheena se, ettei ole mitään tekemistä.

Näitä selityksiä kuulee usein, jos vaihtoehtona on hetki Jumalan seurassa, esimerkiksi Raamatun Sanan ääressä. Ei ehditä lukea Raamattua, koska on niin paljon muuta ohjelmaa, esimerkiksi se television katsominen. Yhtäkkiä huomaakin, ettei olekaan avannut Raamattua pitkään aikaan, tai että rukouselämä on jäänyt erittäin heikoksi. Sitten suunnitellaan että asia hoidetaan kuntoon, mutta ilalla kun sen aika on, ja Raamattu on jo kädessä, kuuluu kaverin kutsu katsomaan leffaa. Kumpi siinä tilanteessa sinun kohdallasi voittaa?


Jos joutuisit luopumaan esimerkiksi nyt siitä tv:n katsomisesta, voisi se tuntua pahalta. Se on loppujen lopuksi kuitenkin erittäin pieni asia. Se ottaa koville, kun olemme tässä hyvinvointivaltiossa nykyajan tilanteessa tottuneet tosi hyvälle. Pienistäkään asioista ei haluaisi, eikä voikaan luopua, vaan jatkuvasti halutaan lisää ja lisää. Kaivataan omaisuutta ja valtaa. Kaivataan ylpeyttä ja kunniaa. Ja mitä nämä tuo? Nautintoa.


Samaan aikaan kun pohdimme jonkun asian jättämisestä pois elämästämme, me unohdamme jotain todella tärkeää. Luopuminen ei ole ollut mahdotonta Yhdelle. Yksi luopui kaikesta. Hänellä ei ollut kuin henki ja ruumis, ja kaksitoista opetuslasta ystävänään. Hän luopui kaikesta muiden vuoksi. Se kertoo, että Hän on erityinen, Hän on Pelastaja. Nyt Hänen veressään on elämä.

Mieti. Jumala on antanut oman Poikansa kuolemaan, sinun ja koko maailman puolesta. Hän sovitti synnit, joita me ihmiset teemme jatkuvasti. Hän sanoo kaste ja lähetyskäskyssään seuraavasti "Ja minä olen teidän kanssanne, kaikki päivät, maailman loppuun asti."(Matt.28:20). Hänellä on meille aikaa, ja Hän rakastaa meitä. Sinä olet ihme, ja korvaamaton aarre. Et löydä mistään suurempaa rakkautta.

Mutta onko sinulla aikaa Hänelle? Onko sinulla Hänelle tilaa sydämessäsi?

 "Muistatko Jeesuksen, jolla ei ollut mitään?
No oli henki ja ruumis, ja nuo kaksitoista ystävää.
Kaiken antoi muille, nyt elämä on veressään.
Mut onko sulla sille tilaa? Onko nälkää onko ikävää?

Jos sulla on liikaa, täynnä kädet ja pää.
On aivan liikaa, menetettävää.
Anna pois."

-Musti ja Hyvä Vainu (Liikaa)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti