maanantai 27. lokakuuta 2014

Meillä on Herra, joka kykenee, pystyy ja voi!


 Olin viime viikonloppuna Nuorisotyön OTO-kurssilla (oman toimen ohella työskenteleminen nuorisotyössä) Karkun evankelisella opistolla. Vaikeuksien kautta pääsin loppujen lopuksi perille, ja sunnuntaina vielä poiskin. Siihen viikonloppuun sisältyi niin paljon Jumalan lahjaa, että en voi tarpeeksi Häntä siitä kiittää. Se oli viikonloppu, jolloin sain tuntea taas elävästi Jumalan johdatuksen.





























Kun me ihmiset rukoilemme, olemme usein liian hätäisiä. Emme välttämättä edes huomaa sitä, että vaadimme jatkuvasti Jumalalta vastausta heti. Kun rukousvastausta ei heti kuulu, alamme pohtia, että onko Jumala edes kuullut pyyntöämme. Elävänä esimerkkinä nykyihmisen Facebook viestin käyttö; lähetämme henkilölle viestin, odotamme vastausta. Vastausta ei kuulu. Palaamme hetken päästä takaisin viestiketjuun, ja katsomme onko henkilö nähnyt viestiä. Viestin alapuolella lukee pieni haalea teksti, jossa lukee "nähty" ja kellonaika sen perään. Siltikään vastausta ei kuulu, ja tilanne voi tuntua vaivaannuttavalta. Miksi et vastaa heti?

Ihmisluontoomme on pinttynyt ajatus siitä että kaikki pitää olla helposti ja nopeasti saatavalla. Ajatellaan, että kun kaikki tulee "nyt tai heti", on se paras ratkaisu meidän elämässämme. Sillä tavoin pyrimme hallitsemaan itse elämäämme, ja voimme hetken mielijohteesta tehdä asioita joita juuri sillä hetkellä tekee mieli tehdä. Joskus kun asiat toteutuvat näin, voi myöhemmin kaduttaa. Silloin miettii, että voi kun en tätä asiaa olisi saanut hoidettua näin. Vanha sananlasku kertoo, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - se pätee tässäkin.

Me ihmiset emme aina tiedä, mikä meille itsellemme on parasta ja oikeaa. Saatamme luulla tietävämme sen, mutta myöhemmin saatamme huomata, että näin ei olisi kannattanutkaan toimia. Kun rukoilemme, esimerkiksi johdatusta elämässämme, vaikka koulutukseen tai työpaikkaan liittyen odotamme että vastaus tapahtuu heti. Eräs ystäväni kertoi tilanteen, jossa hän oli rukoilllut, että Jumala antaisi hänen päästä juuri yhteen tiettyyn työpaikkaan. Ystäväni ei kuitenkaan sinne päässyt, ja sen vuoksi ajatteli, että Jumala ei ollut kuullut hänen rukoustaan. Viikko siitä eteenpäin, hänelle tarjottiin työpaikkaa semmoisesta paikasta, minne hän ei olisi ikinä uskonut menevänsä. Nyt hän on ollut jo kauan samassa paikassa, ja todennut, että onneksi Jumala päätti ja suunnitteli tiet. Jumala on suunnitellut tiemme jo ennen kuin olemme syntyneet.

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps.139:16)


Kun Jumala on luonut sinut, ja kun Hän on luonut kaiken tämän, mitä ympärillämme on, emmekö me silloin luottaisi siihen, että Jumala ohjaa meitä oikeaa tietä, ja Hän tietää mikä juuri sinulle on parasta? Älä hätäile johdatuksen suhteen! Vaikka vastausta ei kuulu, on Jumala silti aina "online" tilassa, ja Hän on nähnyt viestisi varmasti. Kun sinulla on tämmöinen Jumala, joka tuntee ja tietää sinusta kaiken, ja joka rakasti sinua niin, että antoi ainoan, (siis ainoan!) Poikansa kuolemaan Golgatan ristille syntiesi tähden, etkö sinä silloin voisi turvata Häneen ja luottaa että Hän antaa kaiken tapahtua minkä parhaaksi näkee? Hänen tahto on paras tahto, se on se oikea.

Muista, että sinulla on Jumala, Herra, joka kykenee, pystyy ja voi, mihin tahansa. Turvaa häneen, ja odota. Hän tietää mitä Hän on suunnitellut juuri sinun elämääsi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti