sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kun yö muuttuu kirkkaaksi päiväksi


























Juuri hetki sitten, ennen kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjoitusta, lauloin ja soitin kitaraa. Ensin harjoittelin tulevaa keikkaa varten omia kappaleita hetken aikaa. Sen jälkeen avasin tuttuun tapaan Siionin kanteleen, ja lauloin sieltä eri lauluja. Hetki oli mielenkiintoinen - uppouduin syviin ajatuksiin. Mietin näitä sanoja, mitä laulukirjaan on kirjattu. Voi miten suuria ja hienoja sanoja, suuria lupauksia. Ja kaikki tämä, mitä sanoituksissa kerrotaan, on luvattu ja tarkoitettu minullekin, ja sinulle. Ne lupaukset, kuten lupaus syntien anteeksiantamisesta koskettaa syvälle sydämeen. Laulakaamme siitä kiitoslaulua Hänelle, joka antaa meidän laulaa kiitosta, vapaana kaikesta pahasta.

Muistan opetuksen yhdestä tilaisuudesta. Siinä puhuja puhui syntien anteeksiantamisesta, ja siitä miten pelastus on vaikuttanut. Hän kertoi, että ihminen oli jo syntiensä tähden kuollut - toivoa ei ollut. Jeesus kuitenkin tuli, ja pelasti omalla Golgatan ristin työllään kaikki meidät synnin palkasta, kuolemasta. Me olimme siis kuolleita, mutta koska pelastus on tullut osaksemme, saamme uuden mahdollisuuden - elämän Kristuksessa. Yö on poissa, päivä valkeni. Voi tätä suuren suurta armoa ja rakkautta!

Ja kun meidän ei tarvitse tehdä töitä ja raataa sen vuoksi, että tämän rakkauden saisimme osaksemme. Ihmiset usein vaativat tekoja, jotta hyväksyntä voitaisiin myöntää. Pitää tehdä töitä, ja ansaita kaikki. Mutta tämä armo, on ansiotonta rakkautta. Se on ansiotonta rakkautta, juuri sinun ja minun osaksi. Korostan sanaa ansioton. Se on lahjaa, ja se on ainut oikea rakkaus. Ei meidän tarvitse sitä ansaita, olemme saaneet sen Jeesuksen tähden lahjana. Hänen veri puhdisti meidät ja avasi tien Taivaan kirkkauteen.

Tästä Jeesuksen rakkaudesta me saamme voiman. Tämä rakkaus kantaa meitä läpi synkimänkin pimeyden. Saamme kulkea kohti Taivaan kotia turvallisin mielin, Herramme käsivarsilla, Jumalan kämmenellä. Virvoituksena saamme maistaa osamme armon virroilta. Sen myötä saamme rauhan, jonka Jeesuksen, meidän Herramme rakkaus meille antaa.

Elä armosta, rakas ystävä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti