Sankari suostuu vihdoin peiliin katsomaan

Tämän päivityksen otsikko "Sankari suostuu vihdoin peiliin katsomaan" pohjautuu uudesta kappaleesta, jonka tein, mutta joka on loppuhiontaa vaille valmiina. Tässä kyseisessä kappaleessa pohditaan elämän etenemistä ja sitä, missä toivossa sitä kannattaa eteenpäin kulkea. Samoja ajatuksia haluan avata tässä kirjoituksessani, johon sain innostuksen, vaikka olin jo käymässä nukkumaan.

Ihmisen tie maailmassa on vaikea. Meille tarjotaan monen monia vaihtoehtoja, joilla pyritään tarjoamaan tyydytystä tarpeisiin ja kysymyksiin, joita jokaisella meistä on. Tämä skaala on laaja; siihen kuuluu mm. ne elämän peruskysymykset, kuten se, että mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja miten olemme tässä, eli miten maailma on syntynyt. Useat näistä maailman tarjoamista vaihtoehdoista kuitenkin pyrkii kääntämään ajatukset muualle näistä kysymyksistä, ja sen vuoksi useat niihin turvautuu. Ajatellaan, että kun unohdetaan ne kysymykset, jotka ihmistä luonnollisestikin vaivaa, niin päästään paljon helpommalla. Ajatellaan asioita järjen kanssa, ja unohdetaan ne asiat, jotka toimii toisin kuin oma järkemme sanoisi.

Erittäin moni meistä, uskallan jopa väittää että jokainen on elänyt näitä asioita pohtiessa, toiset vähemmän, ja toiset pidemmän aikaa. On olemassa aika, jolloin järki pyrkii muokkaamaan maailmaa sen raameihin sopivaksi, ja ihmisen mielen hyväksyttäväksi. Tämä "järki" ei kuitenkaan ole siinä vielä onnistunut, eikä tule koskaan onnistumaan. Se voi viedä sinut hetkellisesti pois totuudesta, mutta totuus voittaa. Totuus on se joka ohjaa, ja antaa rauhan. Totuus on vastaus, jota moni tietämättään etsii.

Kun elämässä menee hyvin, ja kokee paljon onnistumisia, järki usein hyökkää kimppuusi. Mihin minä Jumalaa tarvisin kun elämässäni menee näin hyvin ja pärjään ihan omillanikin? Kyllä, tämä on tuttu lause varmasti sinullekin lukijani. Se on vaikeaa itselle myöntää, ja vielä vaikeampaa myöntää muillekin, sillä tuo ajatusmalli perustuu valheeseen. Kukaan ihminen ei pärjää yksin ja itsessään, omalla voimallaan. Kaikki mitä saat, on lahjaa Ylhäältä. Oman itsensä sankaria ei ole olemassa, vaikka monessa elämän osa-alueessa onnistuisikin. Kun se sankari katsoo peiliin, hän saa huomata, että peilistä tuijottaa takaisin mitätön olento, jota kuolema ikäänkuin kuristaisi kaksin käsin. Kuolema kuristaa, ja järki nauraa vieressä. Mielenkiintoinen mielikuva.

Onneksi järki ja kuolema eivät ole lopullisia voittajia, vaikka silloin tällöin tuntuu että tuossa kertomassani mielikuvassa ihminen, se mitätön olento on se häviävä osapuoli. Okei, kyllä se on sitä edelleen, vaikka järki ja kuolema häviääkin. Sillä tämän kilpailun voittaja on Kristus!  Kristus on voittanut nuo molemmat Golgatan ristillä. Kristus teki jotain sellaista, mille kuolema ei mahda mitään ja jota järki ei voi ymmärtää. Hän on ylösnoussut!

Hyvä Paimen pitää huolen lampaistaan. Lampaat tuntevat Hänen äänensä, ja Herra tuntee lampaansa. Kun yksi lammas lähtee karkuteille, se luule tietä oikeaksi, eikä huomaa sitä karua todellisuutta että totuus vaihtuu valheeksi. Se tie johtaa kuolemaan, lammas takertuu piikkipensaaseen kiinni, ja peto tulee ja raatelee sen elävältä. Mutta mitä tekee Hyvä Paimen? Hyvä Paimen ajaa pois tuon pedon, ja pelastaa lampaansa. Hän ottaa lampaan syliin, kantaa olallaan ja hoitaa haavat. Kristus pyyhkii heidän silmistään jokaisen kyyneleen, ja ruokkii uudelleen.

Jeesus on Hyvä Paimen. Hänen sylissään on hyvä levätä.