Elämän vikasietotilassa

Ympäristö on hiljainen. Kuulen vain vanhan tietokoneeni hurisevan viimeisiään vedellen. Se on kuin kasvi, joka tekee täydellistä ja sataprosenttista työtä huhtikuun sumuisena aamuna kasvaakseen suurenmoiseksi ja täyttääkseen elämäntehtävänsä. Sen elämäntehtävä on palvella toista, jotta toinen saisi sen mitä tarvitsee. Oli kyse sitten kasvien siitepölystä tai tietokoneeni kirjoitusohjelmasta, on jokaisella näistä kuitenkin juuri se oma työ, jossa palvelevat elämänsä viime hetkiin asti. Joskus liian tehokkaasti, ja joskus liian vähän. Kuinka paljon on sopivasti?
             Oletko sinä huomannut joskus tekeväsi lähes liikaa töitä sen eteen, että toisella olisi hyvä olla? Muistat varmaan ne hetket kun olet onnistunut täyttämään velvollisuutesi, ylittänyt ne ja saanut loistavaa palautetta. Silloin koneen voi hetkeksi sammuttaa, kunnes uusi tehtävä koittaa, ja käynnistymisprosessi alkaa.
             Liika ahkeroiminen ja työ voi kuitenkin rasittaa. Voit käydä kierroksilla ja kuumua. Ehkä moottorisi ei saa riittävästi ilmaa, ja olet umpikujassa. Et pääse jatkamaan siitä mihin jäit, vaan motivaation mittarisi kertoo viestin jossa pyydetään odottamaan tai lopettamaan ohjelma. Entä jos en kerkeäkään odottaa, vaan toiminta pitäisi tapahtua nyt? Mitä jos jumitan paikallani ja tarkkailen tiimalasin pyörimistä tunti- tai jopa päiväkausia? Jos en itse lyö nyrkkiä näppäimistölle, sen tekee joku muu joka tilannetta vierestä seurailee.
             Ongelman tullessa on tärkeää katsoa peiliin, katsoa itseään ja miettiä, mitä minä itse tahdon elämältäni. On tärkeintä lähteä katsomaan, onko asioita, joille minä itse voisin tehdä jotain. En voi lähteä suoraan syyttävällä sormella osoittamaan muita, jos en ole ensin selvittänyt onko vika omassa koneistossa, laturissa, vai ehkä mahdollisesti pistorasiassa. Jos kone ei käynnisty, on suuri mahdollisuus että vika on koneessa itsessään eikä aina siinä ulkopuolisessa tekijässä.

             Kun vikaa lähdetään etsimään, voimme lähteä tutkimaan vikasietotilaa ja tehtävänhallintaa. Onko käynnissä muita ohjelmia jotka häiritsevät tärkeimmän toimintaa? Elämässä voi olla niitä hetkiä, jolloin huomaa energian kuluvan johonkin aivan muuhun kuin siihen mihin sen pitäisi kulua. Etenkin traumaattisissa tilanteissa ja elämän käänteissä huomataan, että se mikä aiemmin oli tärkeää muuttuukin merkityksettömäksi. Silloin on syytä pyrkiä poistamaan tai vähentämään sen tilan käyttöä, mihin kone suoritusnopeuttaan kuluttaa. Silloin ohjelma alkaa käynnistymään, ja se alkaa hiljalleen rullaamaan niin kuin alunperin toivoimmekin.
               Vian löytyessä sinusta itsestä, voit lähteä vaikuttamaan asiaan välittömästi ja muuttaa ajatus- ja toimintatapojasi. Mikäli joudut osoittamaan sormella toista, tarkista ensin että olet aivan varma vian aiheuttajasta, ja lähde sitten vasta huoltamaan. Kun olet varma että tämä on oikea ongelma, lähde sitten vasta hoitamaan asiaa kuntoon. Menetämme turhan usein energiaa syyllisen etsimiseen, kun syöksymme kynsin hampain ensimmäisen kimppuun ja kerromme hänen olevan virus joka haittaa pahasti toimintaa. Liian monta kertaa joudumme törmäämään vääriin syytöksiin. Emme kai tahdo kuitenkaan, että toisen kone alkaa hidastelemaan oman tyhmyytemme takia?
                 Etsi asioita, jotka helpottaa. Poista turhia ohjelmia. Palkitse itsesi levolla, ja anna koneiston hetken aikaa levähtää. Kun joudut olemaan paineen alla pitkään, anna kuitenkin välillä ilmaa, ettet ala ylikuumenemaan. Hyvin hoidettu kalusto kestää pidempään. Silloin emme tarvitse vikasietotilaa.

Sankari suostuu vihdoin peiliin katsomaan

Tämän päivityksen otsikko "Sankari suostuu vihdoin peiliin katsomaan" pohjautuu uudesta kappaleesta, jonka tein, mutta joka on loppuhiontaa vaille valmiina. Tässä kyseisessä kappaleessa pohditaan elämän etenemistä ja sitä, missä toivossa sitä kannattaa eteenpäin kulkea. Samoja ajatuksia haluan avata tässä kirjoituksessani, johon sain innostuksen, vaikka olin jo käymässä nukkumaan.

Ihmisen tie maailmassa on vaikea. Meille tarjotaan monen monia vaihtoehtoja, joilla pyritään tarjoamaan tyydytystä tarpeisiin ja kysymyksiin, joita jokaisella meistä on. Tämä skaala on laaja; siihen kuuluu mm. ne elämän peruskysymykset, kuten se, että mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja miten olemme tässä, eli miten maailma on syntynyt. Useat näistä maailman tarjoamista vaihtoehdoista kuitenkin pyrkii kääntämään ajatukset muualle näistä kysymyksistä, ja sen vuoksi useat niihin turvautuu. Ajatellaan, että kun unohdetaan ne kysymykset, jotka ihmistä luonnollisestikin vaivaa, niin päästään paljon helpommalla. Ajatellaan asioita järjen kanssa, ja unohdetaan ne asiat, jotka toimii toisin kuin oma järkemme sanoisi.

Erittäin moni meistä, uskallan jopa väittää että jokainen on elänyt näitä asioita pohtiessa, toiset vähemmän, ja toiset pidemmän aikaa. On olemassa aika, jolloin järki pyrkii muokkaamaan maailmaa sen raameihin sopivaksi, ja ihmisen mielen hyväksyttäväksi. Tämä "järki" ei kuitenkaan ole siinä vielä onnistunut, eikä tule koskaan onnistumaan. Se voi viedä sinut hetkellisesti pois totuudesta, mutta totuus voittaa. Totuus on se joka ohjaa, ja antaa rauhan. Totuus on vastaus, jota moni tietämättään etsii.

Kun elämässä menee hyvin, ja kokee paljon onnistumisia, järki usein hyökkää kimppuusi. Mihin minä Jumalaa tarvisin kun elämässäni menee näin hyvin ja pärjään ihan omillanikin? Kyllä, tämä on tuttu lause varmasti sinullekin lukijani. Se on vaikeaa itselle myöntää, ja vielä vaikeampaa myöntää muillekin, sillä tuo ajatusmalli perustuu valheeseen. Kukaan ihminen ei pärjää yksin ja itsessään, omalla voimallaan. Kaikki mitä saat, on lahjaa Ylhäältä. Oman itsensä sankaria ei ole olemassa, vaikka monessa elämän osa-alueessa onnistuisikin. Kun se sankari katsoo peiliin, hän saa huomata, että peilistä tuijottaa takaisin mitätön olento, jota kuolema ikäänkuin kuristaisi kaksin käsin. Kuolema kuristaa, ja järki nauraa vieressä. Mielenkiintoinen mielikuva.

Onneksi järki ja kuolema eivät ole lopullisia voittajia, vaikka silloin tällöin tuntuu että tuossa kertomassani mielikuvassa ihminen, se mitätön olento on se häviävä osapuoli. Okei, kyllä se on sitä edelleen, vaikka järki ja kuolema häviääkin. Sillä tämän kilpailun voittaja on Kristus!  Kristus on voittanut nuo molemmat Golgatan ristillä. Kristus teki jotain sellaista, mille kuolema ei mahda mitään ja jota järki ei voi ymmärtää. Hän on ylösnoussut!

Hyvä Paimen pitää huolen lampaistaan. Lampaat tuntevat Hänen äänensä, ja Herra tuntee lampaansa. Kun yksi lammas lähtee karkuteille, se luule tietä oikeaksi, eikä huomaa sitä karua todellisuutta että totuus vaihtuu valheeksi. Se tie johtaa kuolemaan, lammas takertuu piikkipensaaseen kiinni, ja peto tulee ja raatelee sen elävältä. Mutta mitä tekee Hyvä Paimen? Hyvä Paimen ajaa pois tuon pedon, ja pelastaa lampaansa. Hän ottaa lampaan syliin, kantaa olallaan ja hoitaa haavat. Kristus pyyhkii heidän silmistään jokaisen kyyneleen, ja ruokkii uudelleen.

Jeesus on Hyvä Paimen. Hänen sylissään on hyvä levätä.

Missä lienen kuljenkaan, Jeesukselta rauhan saan

© Johannes Häkämies 2014

Olemme kevään kynnyksellä. Kylmyys alkaa helpottamaan, ja aurinkokin pääsee näyttäytymään pitkästä aikaa. Eilen oli hieno päivä, aurinko paistoi ja oli lämmin. Valo ja lämpö toivat iloa luomakuntaan, ja eläimetkin nauttivat. Hevoset olivat ulkona ilman loimia, ja piehtaroivat lähes kuivalla maalla. Näin suuri riemu vain siitä että keli oli hyvä. Pienestä sitä loppujen lopuksi ilahdutaan.

Kun sinulla on ollut elämässäsi synkempi jakso, pienikin valo ja lämpö vaikuttavat mielialaan. Jos olet kulkenut pimeässä kompastellen ja harhaillen, saat ilon siitä kun valon ansiosta näet taas eteesi. Vaikka pimeys on pelottavaa, ja synkkyys ahdistavaa, niin kaikilla elämän vaiheilla on oma merkityksensä. Ikävät asiat tietenkin tuntuvat sillä hetkellä pahalta, ja se kuuluu asiaan. Mutta kun pilvet poistuvat, ja valo pääsee lämmittäen valloilleen, saa huomata, että taas on yhden kokemuksen rikkaampi ja henkisesti vahvempi.

Meidän tiemme ovat suunniteltu jo ennen kuin olemme syntyneet. Siksi saamme olla luottavaisin mielin, ja kulkea kapeaa tietä kohti uutta elämää Kristuksessa. Kohti Valon Valtakuntaa, jossa meillä oma paikkamme. Saamme kulkea tätä elämän tietä hyvillä matkaeväillä. Sanasta saamme kartan, jotta tiedämme miten ja mihin olemme matkalla, ja mitä kautta se tapahtuu. Sakramenteistä, kasteesta ja ehtoollisesta saamme virvoitusta. Ja mikä parasta, meillä on saattajana Kristus joka rakkaudessaan pitää sinua kädestä kiinni koko ajan. Jos pelottaa, Hän rohkaisee. Jos väsyttää, Hänen kämmellään saat levätä. Hänen kanssaan on turvallista kulkea. Hänelle pimeys ei ole pimeää.

Siunattua kevättä sinulle!

© Johannes Häkämies 2014

Hän ei ole enää täällä!

Niin monilla eri kielillä kaikuu huuto "Kristus on ylösnoussut!". Tähän vastauksena vastataan, "Totisesti nousi!". Pääsiäisen ihme kosketti ihmisiä jo silloin, ja koskettaa tänäkin päivänä. Olin Lohtajalla pääsiäisyön messussa. Messu oli vaikuttava. Loppu huipennuksena menimme ulos kappelista, ja lauloimme "Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi" ja ympärillämme oli ne monet jo ajasta ikuisuuteen siirtyneet. Kristuksen ansiosta kaikilla on elämä Hänessä! Ikuinen elämä Hänen valtakunnassaan, jonne meille on jo menty tekemään sijaa. Isän kodissa on monta huonetta.

Aamun saarna Kokkolan kirkossa oli puhutteleva, ja haluan lainata siitä ajatuksia. Me tapaamme ihailla arjen sankaritekoja, joita on erilaisia. Kristuksen elämä ennen ylösnousemusta oli eräänlaista antisankaruutta. Ensin Hänen seuraajiensa joukko kasvoi valtavasti, ja Hän kulki vapaasti kiertäen ja julistaen. Tämän jälkeen jana kuitenkin muuttui laskusuuntaiseksi. Jeesus vangittiin, tuomittiin ja Häntä kidutettiin. Hän kärsi ja kuoli ristillä, ja sen jälkeen haudattiin ripeästi. Tämä ei ollut erityisen sankarillista, sillä Hänen kuolemansa ja hautaaminen ei ollut kovin arvokkaasti hoidettua. Tämä oli juuri sitä antisankaruutta. Tie alkoi hyvin mutta päättyi kylmästi, ja loppu oli kuin "absoluuttinen nollapiste". Sen kylmempää ei olekaan.

Tapahtui kuitenkin ihme. Aamun valjetessa hauta oli tyhjä. Meidän tunteet ja järki ei pysty sitä ymmärtämään, sillä ihme on niin suuri. Ihme oli niin uskomaton, että se jakaa ihmisten mielipiteitä kahteen. Toisessa näkökulmassa opetuslapset olisivat varastaneet ruumiin, ja toinen vaihtoehto kertoo Kristuksen ylösnousseen. Olisivatko opetuslapset ensin rohkaistuneet ja sen jälkeen hiipineet haudalle varastamaan ruumiin? Olisivatko he tehneet sen ja lähteneet julistamaan valheellisesti ylösnousemusta, eläneet elämänsä valheessa ja loppujen lopuksi kärsineet marttyyrikuoleman valheen vuoksi? Ei! Kristus on todella ylösnoussut.

Kristus ei jäänyt hautaan, vaan voitti kuoleman. Hänen ansiostaan meillä on pelastus, ja saamme olla Hänen seuraajiaan. On valtavan hieno asia, että saamme seurata Jeesusta! Meitä jokaista kutsutaan siihen. Tartu kiinni!

Hän kuoli kaiken täyttäen - mutta tie oli tuskien

Jeesus puhui kuolemastaan opetuslapsilleen, mutta opetuslapset eivät ymmärtäneet mitä Jeesus tarkoitti. Jeesus kertoi että  Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin, ja he tuomitsevat Hänet kuolemaan. Tänään, pitkäperjantaina on se päivä kun Jeesus naulittiin Golgatan ristille. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, Hänen vaatteistaan heitettiin arpaa. Jeesus ristiinnaulittiin yhdessä kahden roiston kanssa, toinen vasemmalle, ja toinen oikealle puolelle.

Ylipapit sanoivat, että: "Muita Hän on kyllä auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristilä alas! Silloin uskomme häneen" (Matt.27:42). Näin monet ajattelivat silloin. He ajattelivat, että tärkeintä on käyttää voimat vain oman itsensä palvelemiseen ja auttamiseen jos tilanne sitä vaatii. Niin ajattelee ihminen. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, etteikö hän pystyisi sitä tehdä, sillä Hän jos joku olisi sen voinut tehdä! Mutta ei, Hän ei sitä tehnyt. Hän eli koko elämänsä vain meitä varten. Hän paransi sairaita, ja auttoi ihmisiä. Mutta itseään Hän ei auttanut koskaan, vaikka siihen Hän olisi kyennyt. Oli kyse sitten erämaassa olemisesta tai ristiinnaulitsemisesta, Hän ei ajatellut itseään ja omaa hyvinvointiaan. Se kertoo jotain suurta Rakkaamme suuren suuresta salaisuudesta ja merkityksestä. Hän ei toiminut niin kuin me itse toimisimme.

                            "Eeli, Eeli lama sabaktani"

Jeesus huusi nämä sanat ristiltä. Se tarkoittaa "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?". Silloin pimeys oli jo vallannut maan. Jeesus tuli Jumalan hylkäämäksi, meidän syntiemme tähden. Hän koki suurimman pimeyden, Hän oli erossa Jumalasta. Hän kärsi kaiken sen mikä olisi oikeasti kuulunut meille. Mutta Hän oli saanut Isältä tehtävän. Se tehtävä oli lain täyttäminen, sen lain täyttäminen joka me olemme rikkoneet! Hänen täytyi kantaa MEIDÄN syntiemme seuraukset, ja kärsiä. Mutta Hän täytti lain! Hän voitti kuoleman.


"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän". Tämä lause saattaa olla sinulle tuttu esimerkiksi rippikoulusta. Omalla rippileirilläni tämä kuului ulkoläksyihin. En sen lausahduksen merkitystä silloin ymmärtänyt, mutta myöhemmin olen saanut pikkuhiljaa ymmärtään mitä tämä tarkoittaa. Ihmismieli ei voi tätä käsittämättömän suurta rakkautta ymmärtää, mutta saamme hieman ymmärtää ihmismielen rajoissa tätä käsittämätöntä tapahtumaa. Jumala todella antoi ainoan Poikansa, koska Hän rakasti maailmaa niin paljon. Emme jää varjojen maahan, vaan valo koittaa. Siihen kannattaa turvautua, sillä se perustus ei petä.


Siunattua pääsiäisen aikaa sinulle ystäväni!

Tuhannen palan palapeli

Yksi ajatus valtasi mieleni, kun istuin hiljaa yöllä sängyn reunalla lukien Raamattua vain kynttilöiden valaistessa huonetta. Pidin lukemisesta tauon, ja ajatukset harhailivat. Mieleeni tuli hieman ahdistavana ne useat lauseet joita olen itse sanonut, ja joita olen saanut kuulla lähimmäisiltäni. Niitä riittämättömyyden lauseita, jotka pysäyttävät myös silloin, kun kyseessä on vieraskin henkilö, jonka keskustelun kuulen vahingossa koulun käytävällä ohi kävellessäni. Kyse on niistä kipeistä lauseista jotka satuttavat, ja niistä vaikeista sanoista, jotka uppoavat kuulijan lisäksi ennen kaikkea siihen lausujan omaan sydämeen, nakertaen sinne kipeän, lähes hevosen mentävän reiän. Sanojen lisääntyessä myös ne sydämen reiät lisääntyvät, ja loppujen lopuksi jäljellä on vain tuhannen palan palapeli.

Yritin eilen illalla aloittaa palapeliä. Kuvassa oli punainen ja vanha rekka. Palasia palapelissa oli tuhat kappaletta. Aloin etsimään reunapaloja, että saisin jostain aloitettua. Innostus oli ensin suuri, ja hehkutin perheenjäsenille, että ei tässä kauan mene kun tämä on valmis. Kaikkia reunapaloja ei kuitenkaanlöytynyt, joten turhauduin. Ajatukset laukkaili edestakaisin. En saa tätä koskaan rakennettua. Ei minusta ole sen tekemiseen. En minä jaksa. Laatikossa vallitsi sekamelska, palasia oli ympäriinsä, eikä ollut edes varmaa oliko kaikki tallella. Tottakai se turhauttaa.

"En ole tarpeeksi hyvä."

"Voimani eivät riitä"
"Kaikki on menetetty"
"Teen syntiä"

Riittämättömyyden lauseet heijastuvat myös muuallekin. Niiden takia usein aletaan ajattelemaan, ettei kelpaa kenellekkään, vaikka todellisuudessa toiset eivät niin ajattelekaan, vaan kyse on siitä, että ihmisen kuva omasta itsestään on rikkoutunut sen palapelin lailla tuhansiin osiin, ja todellista kuvaa ei voi nähdä. Ei kauniissa maisemakuvasta eroteta vaihtelevia sävyjä, jos palaset on pieniä, ja erillään toisista. Silloin se sekavuus, mikä itsellä sisällä vallitsee on liian suuri kaaos yksin pelattavaksi. Me tarvitaan se Yksi, joka on Paras rakentaja.

Paras rakentaja tietää mitä on rakentamassa. Rikkinäinen ihminen hukassa olevien palasien kanssa ei ole Hänelle ongelma. Hän kokoaa uudestaan, ja etsii hukassa olevat palaset, ja asettaa ne paikoilleen. Silloin syntyy kaunis taideteos, suorastaan ihme. Ja se ihme on ihminen, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen täydellä rakkaudella.

Meistä jokainen tuntee joskus olevansa kuin tällainen palapeli, syystä tai toisesta. Oli kyseessä sitten edellä mainitut tilanteet, tai syntien musertava taakka, meillä on lohdutus sama. Me saamme tulla Herramme eteen tällaisina kuin olemme, virheidemme ja vikojemme kanssa. Jumala ei ole valinnut meitä sen tähden, kuka meistä olisi parhain koulussa, tai kenellä on eniten rahaa. Ei Hän ajattele sitä, kuka meistä juoksi kultaa maratonissa, ja kuka kompastuu ja väsähtää jo 200 metrin jälkeen huonon kunnon takia.

Tästä huomaa, miten ihmeellisiä ja ainutlaatuisia Jumalan ratkaisut ja valinnat ovat. Kun palaamme ajassa taaksepäin, saamme nähdä kuinka Jumala valitsi Marian. Köyhän galilealaisnaisen, melko huonosta ympäristöstä. Mahdollisuudet olisivat kuitenkin ollut toiset, olisihan Jeesus voinut syntyä rikkaiden perheeseen palatsissa. Mutta ei, Jumala valitsi nämä olosuhteet. Sekin osoittaa Hänen käsittämättömän suurta rakkautta, jolla Hän kohtaa meidät, olimme me sitten millaisia tahansa.

Yksin armosta Hän meidät pelastaa, sillä Hänen rakkaus on niin suuri meitä kohtaan. Jumala voi valita sen, mikä ei ole mitään. Me emme olisi mitään ilman Kristusta. Hänen kauttaa pääsemme Valtakunnan valoon.

Keikkavideo Marinkaisista

Muistoja Venäjältä helmikuu 2014; Aunuksen kirkko

Eilen sain viettää hienon illan Kokkolan evankelisten opiskelijoiden illassa. Sain kuulla Pasi Palmun opetuksen aiheesta "Kuka valitsi ja kenet?". Ilta oli hieno, ja juuri semmoinen mitä olin kaivannutkin. Seurakuntayhteys on tärkeä, sitä täytyy pyrkiä pitämään yllä niin hyvin kuin itse siihen kykenee. Onhan seurakuntayhteys yksi niistä tuolin jaloista, joista rippikoulussa opetettiin; muistatkos vielä niitä?

Tämän päivityksen tarkoituksena on julkaista Kallion keikkavideo Marinkaisista. Olimme Kallio triona Marinkaisissa 1.11 pyhäinpäivänä. Saimme olla osaltamme tekemässä iltaa musiikin ja puheen välityksellä. On hienoa, että Jumala on kutsunut meidätkin tekemään tärkeää työtä, ja viemään evankeliumia eteenpäin.

Videon ensimmäinen laulu "Kaukaiselle rannalle" kertoo ajastuksiani siitä, kuinka tärkeää on tehdä lähetystyötä omalta osalta. Tuolla on oikeasti olemassa maita, joissa ei tunneta Jumalaa. Joka päivä kaduilla kävelee vastaan ihmisiä jotka eivät tunne Jumalaa. Me voimme tehdä oman osamme ja muistaa rukouksin heitä, niitä kaukaisiakin rantoja, jotka ikävöivät Herran luokse. Laulun c-osassa lauletaan seuraavanlaisesti, ja näihin tunnelmiin jätän sinut videota katselemaan;

Jos et matkaan itse pysty lähteä, kädet ristiin laita ettei jää.
Heiltä kuulematta Sana pelastuksesta, saavat armon virtaan turvata.

Kallio/Kaukaiselle rannalle