Tuhannen palan palapeli

Yksi ajatus valtasi mieleni, kun istuin hiljaa yöllä sängyn reunalla lukien Raamattua vain kynttilöiden valaistessa huonetta. Pidin lukemisesta tauon, ja ajatukset harhailivat. Mieleeni tuli hieman ahdistavana ne useat lauseet joita olen itse sanonut, ja joita olen saanut kuulla lähimmäisiltäni. Niitä riittämättömyyden lauseita, jotka pysäyttävät myös silloin, kun kyseessä on vieraskin henkilö, jonka keskustelun kuulen vahingossa koulun käytävällä ohi kävellessäni. Kyse on niistä kipeistä lauseista jotka satuttavat, ja niistä vaikeista sanoista, jotka uppoavat kuulijan lisäksi ennen kaikkea siihen lausujan omaan sydämeen, nakertaen sinne kipeän, lähes hevosen mentävän reiän. Sanojen lisääntyessä myös ne sydämen reiät lisääntyvät, ja loppujen lopuksi jäljellä on vain tuhannen palan palapeli.

Yritin eilen illalla aloittaa palapeliä. Kuvassa oli punainen ja vanha rekka. Palasia palapelissa oli tuhat kappaletta. Aloin etsimään reunapaloja, että saisin jostain aloitettua. Innostus oli ensin suuri, ja hehkutin perheenjäsenille, että ei tässä kauan mene kun tämä on valmis. Kaikkia reunapaloja ei kuitenkaanlöytynyt, joten turhauduin. Ajatukset laukkaili edestakaisin. En saa tätä koskaan rakennettua. Ei minusta ole sen tekemiseen. En minä jaksa. Laatikossa vallitsi sekamelska, palasia oli ympäriinsä, eikä ollut edes varmaa oliko kaikki tallella. Tottakai se turhauttaa.

"En ole tarpeeksi hyvä."

"Voimani eivät riitä"
"Kaikki on menetetty"
"Teen syntiä"

Riittämättömyyden lauseet heijastuvat myös muuallekin. Niiden takia usein aletaan ajattelemaan, ettei kelpaa kenellekkään, vaikka todellisuudessa toiset eivät niin ajattelekaan, vaan kyse on siitä, että ihmisen kuva omasta itsestään on rikkoutunut sen palapelin lailla tuhansiin osiin, ja todellista kuvaa ei voi nähdä. Ei kauniissa maisemakuvasta eroteta vaihtelevia sävyjä, jos palaset on pieniä, ja erillään toisista. Silloin se sekavuus, mikä itsellä sisällä vallitsee on liian suuri kaaos yksin pelattavaksi. Me tarvitaan se Yksi, joka on Paras rakentaja.

Paras rakentaja tietää mitä on rakentamassa. Rikkinäinen ihminen hukassa olevien palasien kanssa ei ole Hänelle ongelma. Hän kokoaa uudestaan, ja etsii hukassa olevat palaset, ja asettaa ne paikoilleen. Silloin syntyy kaunis taideteos, suorastaan ihme. Ja se ihme on ihminen, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen täydellä rakkaudella.

Meistä jokainen tuntee joskus olevansa kuin tällainen palapeli, syystä tai toisesta. Oli kyseessä sitten edellä mainitut tilanteet, tai syntien musertava taakka, meillä on lohdutus sama. Me saamme tulla Herramme eteen tällaisina kuin olemme, virheidemme ja vikojemme kanssa. Jumala ei ole valinnut meitä sen tähden, kuka meistä olisi parhain koulussa, tai kenellä on eniten rahaa. Ei Hän ajattele sitä, kuka meistä juoksi kultaa maratonissa, ja kuka kompastuu ja väsähtää jo 200 metrin jälkeen huonon kunnon takia.

Tästä huomaa, miten ihmeellisiä ja ainutlaatuisia Jumalan ratkaisut ja valinnat ovat. Kun palaamme ajassa taaksepäin, saamme nähdä kuinka Jumala valitsi Marian. Köyhän galilealaisnaisen, melko huonosta ympäristöstä. Mahdollisuudet olisivat kuitenkin ollut toiset, olisihan Jeesus voinut syntyä rikkaiden perheeseen palatsissa. Mutta ei, Jumala valitsi nämä olosuhteet. Sekin osoittaa Hänen käsittämättömän suurta rakkautta, jolla Hän kohtaa meidät, olimme me sitten millaisia tahansa.

Yksin armosta Hän meidät pelastaa, sillä Hänen rakkaus on niin suuri meitä kohtaan. Jumala voi valita sen, mikä ei ole mitään. Me emme olisi mitään ilman Kristusta. Hänen kauttaa pääsemme Valtakunnan valoon.

Keikkavideo Marinkaisista

Muistoja Venäjältä helmikuu 2014; Aunuksen kirkko

Eilen sain viettää hienon illan Kokkolan evankelisten opiskelijoiden illassa. Sain kuulla Pasi Palmun opetuksen aiheesta "Kuka valitsi ja kenet?". Ilta oli hieno, ja juuri semmoinen mitä olin kaivannutkin. Seurakuntayhteys on tärkeä, sitä täytyy pyrkiä pitämään yllä niin hyvin kuin itse siihen kykenee. Onhan seurakuntayhteys yksi niistä tuolin jaloista, joista rippikoulussa opetettiin; muistatkos vielä niitä?

Tämän päivityksen tarkoituksena on julkaista Kallion keikkavideo Marinkaisista. Olimme Kallio triona Marinkaisissa 1.11 pyhäinpäivänä. Saimme olla osaltamme tekemässä iltaa musiikin ja puheen välityksellä. On hienoa, että Jumala on kutsunut meidätkin tekemään tärkeää työtä, ja viemään evankeliumia eteenpäin.

Videon ensimmäinen laulu "Kaukaiselle rannalle" kertoo ajastuksiani siitä, kuinka tärkeää on tehdä lähetystyötä omalta osalta. Tuolla on oikeasti olemassa maita, joissa ei tunneta Jumalaa. Joka päivä kaduilla kävelee vastaan ihmisiä jotka eivät tunne Jumalaa. Me voimme tehdä oman osamme ja muistaa rukouksin heitä, niitä kaukaisiakin rantoja, jotka ikävöivät Herran luokse. Laulun c-osassa lauletaan seuraavanlaisesti, ja näihin tunnelmiin jätän sinut videota katselemaan;

Jos et matkaan itse pysty lähteä, kädet ristiin laita ettei jää.
Heiltä kuulematta Sana pelastuksesta, saavat armon virtaan turvata.

Kallio/Kaukaiselle rannalle

Kun yö muuttuu kirkkaaksi päiväksi

Juuri hetki sitten, ennen kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjoitusta, lauloin ja soitin kitaraa. Ensin harjoittelin tulevaa keikkaa varten omia kappaleita hetken aikaa. Sen jälkeen avasin tuttuun tapaan Siionin kanteleen, ja lauloin sieltä eri lauluja. Hetki oli mielenkiintoinen - uppouduin syviin ajatuksiin. Mietin näitä sanoja, mitä laulukirjaan on kirjattu. Voi miten suuria ja hienoja sanoja, suuria lupauksia. Ja kaikki tämä, mitä sanoituksissa kerrotaan, on luvattu ja tarkoitettu minullekin, ja sinulle. Ne lupaukset, kuten lupaus syntien anteeksiantamisesta koskettaa syvälle sydämeen. Laulakaamme siitä kiitoslaulua Hänelle, joka antaa meidän laulaa kiitosta, vapaana kaikesta pahasta.

Muistan opetuksen yhdestä tilaisuudesta. Siinä puhuja puhui syntien anteeksiantamisesta, ja siitä miten pelastus on vaikuttanut. Hän kertoi, että ihminen oli jo syntiensä tähden kuollut - toivoa ei ollut. Jeesus kuitenkin tuli, ja pelasti omalla Golgatan ristin työllään kaikki meidät synnin palkasta, kuolemasta. Me olimme siis kuolleita, mutta koska pelastus on tullut osaksemme, saamme uuden mahdollisuuden - elämän Kristuksessa. Yö on poissa, päivä valkeni. Voi tätä suuren suurta armoa ja rakkautta!

Ja kun meidän ei tarvitse tehdä töitä ja raataa sen vuoksi, että tämän rakkauden saisimme osaksemme. Ihmiset usein vaativat tekoja, jotta hyväksyntä voitaisiin myöntää. Pitää tehdä töitä, ja ansaita kaikki. Mutta tämä armo, on ansiotonta rakkautta. Se on ansiotonta rakkautta, juuri sinun ja minun osaksi. Korostan sanaa ansioton. Se on lahjaa, ja se on ainut oikea rakkaus. Ei meidän tarvitse sitä ansaita, olemme saaneet sen Jeesuksen tähden lahjana. Hänen veri puhdisti meidät ja avasi tien Taivaan kirkkauteen.

Tästä Jeesuksen rakkaudesta me saamme voiman. Tämä rakkaus kantaa meitä läpi synkimänkin pimeyden. Saamme kulkea kohti Taivaan kotia turvallisin mielin, Herramme käsivarsilla, Jumalan kämmenellä. Virvoituksena saamme maistaa osamme armon virroilta. Sen myötä saamme rauhan, jonka Jeesuksen, meidän Herramme rakkaus meille antaa.

Elä armosta, rakas ystävä!

Karkumatkalainen

Muistoissani palaan vuosiin 2011-2012. On talvi, ja molemmat sen hetkisistä hevosystävistäni on ulkona syömässä heinää. Heinä maistuu, ja kaikki on hyvin - niin kauan kun sitä heinää riitti. Viereisessä kuvassa oleva hevosystäväni rakastaa heinän syöntiä, ja kun ruoka loppui, neiti päätti
tehdä asialle jotain. Jotain semmoista, mitä olen monesti verrannut meidän ihmisten suhteessa Jumalan valtakuntaan!

Hevonen alkoi juoksentelemaan tarhaa ympäri. Pienissä määrin se oli mielestäni normaalia käyttäytymistä. Katselin hevosen touhuja ikkunasta, ja hetkessä meinasin kiskaista kahvin väärään kurkkuun. Hevonen otti vauhtia ja loikkasi 1.80m korkean aidan ylitse, ja katosi paikalta. Ryntäsin ulos, eikä hevosta näkynyt, vaikka kuinka huutelin. Palasin talliin, ja avasin tallin oven, ja yhtäkkiä se juoksikin hirveällä vauhdilla, hieman hätääntyneenä omaan karsinaansa. Selvittiin säikähdyksellä.

Yksi kerta ei riittänyt. Hevonen karkasi useampaan kertaan, vaikka aitaa korotettiin. Pahin reissu oli neljän ruuhkan aikaan, jossa hevonen pyrki juoksemaan tielle. Se säikähti pahasti, ja palasi äkkiä kotiin, missä sitä odotettiin. Sitä ei koskaan tarvinut hakea mistään, vaan se palasi aina takaisin. Kotona sillä oli hyvät heinät ja kaurat odottamassa. Sen koommin hevonen ei ole enää karkaillut.

"Ei, nyt minä lähden isäni luo, ja sanon hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin pojaksesi. Ota minut minut palkkalaistesi joukkoon.'
Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika oli vielä kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.
Poika sanoi hänelle; Isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan, ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen että minua kutsutaan pojaksesi.
Mutta isä sanoi palvelijoilleen; Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan.
Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!
Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon. Hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt. Niin alkoi iloinen juhla." (Luuk.15:18-24)




Monesti karkaamme Jumalan luota, lähdemme etsimään jotain suurta, jotain maailmasta. Teemme väärin Jumalaa kohtaan, ja ajattelemme, ettemme saisi enää tulla takaisin, ja että mitään ei voisi saada anteeksi. Isämme on kuitenkin rakastava Isä, joka antaa joka päivä rajattomasti kaikki syntimme anteeksi, sillä Jeesus Kristus sovitti kaiken Golgatan ristillä! Me eksyneet lampaat saamme aina palata kotiin, rakastavan Paimenen luokse, joka ottaa meidät syliinsä ja pitää huolta. Luulimme löytävämme maailmasta parempaa, mutta sitä ei löytynyt. Huomaamme, että kotona on kaikki hyvin, paremmin kuin hyvin.

Sanoin alussa, että monesti vertaan hevostani, tuota 2011-2012 tapahtunutta Jumalan valtakuntaan. Niin kuin nelijalkainen ystäväni, myös mekin karkaamme. Saamme palata takaisin, kotona odotetaan jo. Kun palaamme, on vastassa joku, joka huolehtii. Meillä vastassa on Isä, joka rakastaa.

Paimenen seurasta eksyin korpeen,
ja harhailin.
Kun epäuskoni vuoksi hoitonsa unohdin.
Niin jätin taakseni laitumen, ja hylkäsin Hyvän Paimenen.

Kun luulin tietäni oikeaksi, en pelännyt.
Kun mustaa muutettiin valkeaksi, en epäillyt.
En kuullut Paimenen huutoa,
vaan oman tahtoni neuvoa.

Näin synnin kourissa minut näki,
ja armahti.
Jeesus Hän lempeä Paimeneni, ja
pelasti.
Hän löysi lampaansa kärsivän,
ja kaatoi tuon pedon hirveän.

Iloiten nosti Hän olallensa, ei kysellyt.
Vaan kantoi kotiinsa helmassansa,
ei syytellyt.
Vei minut vihreille niityille,
ja virvoittaville vesille.
(Siionin kannel, 199 Paimenen seurasta eksyin)

Meillä on Herra, joka kykenee, pystyy ja voi!

 Olin viime viikonloppuna Nuorisotyön OTO-kurssilla (oman toimen ohella työskenteleminen nuorisotyössä) Karkun evankelisella opistolla. Vaikeuksien kautta pääsin loppujen lopuksi perille, ja sunnuntaina vielä poiskin. Siihen viikonloppuun sisältyi niin paljon Jumalan lahjaa, että en voi tarpeeksi Häntä siitä kiittää. Se oli viikonloppu, jolloin sain tuntea taas elävästi Jumalan johdatuksen.

Kun me ihmiset rukoilemme, olemme usein liian hätäisiä. Emme välttämättä edes huomaa sitä, että vaadimme jatkuvasti Jumalalta vastausta heti. Kun rukousvastausta ei heti kuulu, alamme pohtia, että onko Jumala edes kuullut pyyntöämme. Elävänä esimerkkinä nykyihmisen Facebook viestin käyttö; lähetämme henkilölle viestin, odotamme vastausta. Vastausta ei kuulu. Palaamme hetken päästä takaisin viestiketjuun, ja katsomme onko henkilö nähnyt viestiä. Viestin alapuolella lukee pieni haalea teksti, jossa lukee "nähty" ja kellonaika sen perään. Siltikään vastausta ei kuulu, ja tilanne voi tuntua vaivaannuttavalta. Miksi et vastaa heti?

Ihmisluontoomme on pinttynyt ajatus siitä että kaikki pitää olla helposti ja nopeasti saatavalla. Ajatellaan, että kun kaikki tulee "nyt tai heti", on se paras ratkaisu meidän elämässämme. Sillä tavoin pyrimme hallitsemaan itse elämäämme, ja voimme hetken mielijohteesta tehdä asioita joita juuri sillä hetkellä tekee mieli tehdä. Joskus kun asiat toteutuvat näin, voi myöhemmin kaduttaa. Silloin miettii, että voi kun en tätä asiaa olisi saanut hoidettua näin. Vanha sananlasku kertoo, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - se pätee tässäkin.

Me ihmiset emme aina tiedä, mikä meille itsellemme on parasta ja oikeaa. Saatamme luulla tietävämme sen, mutta myöhemmin saatamme huomata, että näin ei olisi kannattanutkaan toimia. Kun rukoilemme, esimerkiksi johdatusta elämässämme, vaikka koulutukseen tai työpaikkaan liittyen odotamme että vastaus tapahtuu heti. Eräs ystäväni kertoi tilanteen, jossa hän oli rukoilllut, että Jumala antaisi hänen päästä juuri yhteen tiettyyn työpaikkaan. Ystäväni ei kuitenkaan sinne päässyt, ja sen vuoksi ajatteli, että Jumala ei ollut kuullut hänen rukoustaan. Viikko siitä eteenpäin, hänelle tarjottiin työpaikkaa semmoisesta paikasta, minne hän ei olisi ikinä uskonut menevänsä. Nyt hän on ollut jo kauan samassa paikassa, ja todennut, että onneksi Jumala päätti ja suunnitteli tiet. Jumala on suunnitellut tiemme jo ennen kuin olemme syntyneet.

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps.139:16)

Kun Jumala on luonut sinut, ja kun Hän on luonut kaiken tämän, mitä ympärillämme on, emmekö me silloin luottaisi siihen, että Jumala ohjaa meitä oikeaa tietä, ja Hän tietää mikä juuri sinulle on parasta? Älä hätäile johdatuksen suhteen! Vaikka vastausta ei kuulu, on Jumala silti aina "online" tilassa, ja Hän on nähnyt viestisi varmasti. Kun sinulla on tämmöinen Jumala, joka tuntee ja tietää sinusta kaiken, ja joka rakasti sinua niin, että antoi ainoan, (siis ainoan!) Poikansa kuolemaan Golgatan ristille syntiesi tähden, etkö sinä silloin voisi turvata Häneen ja luottaa että Hän antaa kaiken tapahtua minkä parhaaksi näkee? Hänen tahto on paras tahto, se on se oikea.

Muista, että sinulla on Jumala, Herra, joka kykenee, pystyy ja voi, mihin tahansa. Turvaa häneen, ja odota. Hän tietää mitä Hän on suunnitellut juuri sinun elämääsi.

Viikko on alkanut. Matkustin linja-autolla tänään iltapäivällä koulun jälkeen kotiin Kokkolaan. Normaalisti jäisin asuntolaan Kaustiselle viikoksi, mutta tänään on Evankelisten opiskelijoiden ilta Kokkolassa. Bussissa istuessani kiinnitin huomiota erääseen vanhempaan naishenkilöön. Luulin ensin hänen puhuvan puhelimessa, mutta silloin huomasin, että hän ei sitä tehnyt. Utelias luontoni pakotti kääntämään pään ja katsomaan. Silloin huomasin että hän puhui itsekseen.

Käänsin katseeni pois, ja välillä vilkuilin matkan aikana, että mitä se mummo siellä oikein höpöttää. Alavetelin kohdalla tarkistin vielä facebookin uutiset. Bussi kaarsi Kokkolan matkahuollon pihaan, ja nousin seisomaan. Mummo nappasi yhtäkkiä minua kädestä kiinni. Ihmettelin. Mummo katsoi suoraan silmiin, ja sanoi minulle näin; "Tiesitkös tyttö, että Jumala on ihmeellinen? Jumala on pelastanut kaikki ihmiset. Sinä olet lunastettu!"

En tiedä oliko hän huomannut minun kyttäämisen, vai kiinnittikö hän huomionsa kaulassani olevaan ristiin, ken tietää. Mutta sen tiedän, että Jumala toimi hänen kauttaan. Nuo sanat olivat niitä, joita olin kaivannutkin tietämättäni. Joka päivä pitäisi muistaa, että minä olen Jumalalle rakas, ja Hän on minut pelastanut. Se on päivittäinen lahja, armonlahja, jonka saamme omistaa.

Nyt sanon sinulle saman jonka sain kuulla. Voi lukija, kumpa voisin toimia tuon mummon tavoin. Ottaisin sinua kädestä kiinni, katsoisin suoraan silmiin, ja sanoisin "Sinä olet lunastettu, sinä olet pelastettu." Lukija, juuri sinä olet Jumalalle rakas. Olet kuin taidemaalaus, joka on tarkasti luotu. Olet kuin laulu, jonka jokainen sana on mietitty tarkasti. Kyllä, sinä se olet, ei kukaan muu.

"Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti
sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun" Jes.43:1

Tappiot ovat osa elämää.

Naureskelen itsekseni. Joskus on asioita, joista ihminen tekee todella suuria itselleen. Ennakkoluulot ovat kovat jotain tiettyä asiaa kohtaan, ja sitten sitä jännittää ja stressaa etukäteen hirveästi, vaikka asia ei stressiä välttämättä edes vaatisi. On vain halu menestyä, ja pelko epäonnistua. Yleensä se pelko on se joka hallitsee. Se aiheuttaa edellämainittuja tuntemuksia

Ei haluta olla se ainoa, joka ei onnistu. Olisi noloa muiden nähden epäonnistua. Mutta miksi asennoitua ajattelemaan niin? Jos ajattelee, että sillä ei ole väliä, on helpompi elää. Tavoitteita saa ja pitää olla, haasteita täytyy ottaa vastaan. Mutta niiden ei pitäisi rajoittaa elämää. Ei todellakaan.

Törmäsin toissa päivänä erääseen ihmiseen, joka koki suurta epävarmuutta itsestään erään asian suhteen. Hän sanoi että ei halua epäonnistua mutta pelkää kuitenkin tekevänsä sen. Hän oli jopa menettänyt yö unensa tulevaa tehtävää odotellessa. Hän jännitti, mutta sitten hän kuitenkin toimi ja teki sen. Ja hän teki sen vielä oikein, ilman epäonnistumista. Kun näin hänet seuraavan kerran, hän oli kuin eri ihminen. Onnistuminen kannusti ottamaan lisää haasteita vastaan ja loi itseluottamusta.

Ei pidä tehdä asiasta / ongelmasta liian isoa. Sitä ei myöskään pidä lähteä ratkomaan liian monimutkaisilla keinoilla. Miksi kiivetä muurin yli, kun vieressä on avoin portti josta kulkea? Miksi kävellä järven poikki, kun tarjolla on silta?

Ihmiset ratkovat usien ongelmiaan vaikeilla tavoilla, vaikka helppo olisi tarjolla. Muistan monesti tehneeni asioita liian vaikean kautta, ja ongelma ei siltikään ratkennut. Muistan tapauksen, jonka ratkaisukeinoksi yritin niin vaikeita asioita, että olisi ollut helpompi lähteä Venäjälle, kuin ratkaista ongelma. Venäjälle lähteminen oli nimittäin helppoa. Miksi tehdä jonkun ongelman ratkaisusta sitäkin vaikeampaa? Miksi räjäyttää kookospähkinä talon sisällä dynamiitin kera, kun olisi voinut käyttää vasaraa sen halkaisemiseksi?

Postauksen kuvat ovat Vitelestä, Venäjältä. Olimme siellä lähetysmatkalla helmikuussa 2014.

Onko sinulla aikaa?

Ihmisillä on todella usein tarve tehdä itselleen kiire. Mitä tarkoitan?

Meillä ihmisillä on todella paljon kaikkea turhaa. Tämän turhan taustalla on tarve tehdä asioita, jotka tuottavat ns. maallista nautintoa. En minä kerkeä tehdä mitään, sillä minun täytyy katsoa televisiosta tuleva sarja, jota tykkään seurata. En minä tänään kerkeä, minun pitää istua koneella, haluan nähdä milloin se yksi tyyppi tulee facebookkiin, niin voin jutella sen kanssa siitä pelistä, mistä puhuin eilen hänen kanssaan koulussa. En minä nyt ehdi, puhun juuri puhelimessa aiheena se, ettei ole mitään tekemistä.

Näitä selityksiä kuulee usein, jos vaihtoehtona on hetki Jumalan seurassa, esimerkiksi Raamatun Sanan ääressä. Ei ehditä lukea Raamattua, koska on niin paljon muuta ohjelmaa, esimerkiksi se television katsominen. Yhtäkkiä huomaakin, ettei olekaan avannut Raamattua pitkään aikaan, tai että rukouselämä on jäänyt erittäin heikoksi. Sitten suunnitellaan että asia hoidetaan kuntoon, mutta ilalla kun sen aika on, ja Raamattu on jo kädessä, kuuluu kaverin kutsu katsomaan leffaa. Kumpi siinä tilanteessa sinun kohdallasi voittaa?

Jos joutuisit luopumaan esimerkiksi nyt siitä tv:n katsomisesta, voisi se tuntua pahalta. Se on loppujen lopuksi kuitenkin erittäin pieni asia. Se ottaa koville, kun olemme tässä hyvinvointivaltiossa nykyajan tilanteessa tottuneet tosi hyvälle. Pienistäkään asioista ei haluaisi, eikä voikaan luopua, vaan jatkuvasti halutaan lisää ja lisää. Kaivataan omaisuutta ja valtaa. Kaivataan ylpeyttä ja kunniaa. Ja mitä nämä tuo? Nautintoa.

Samaan aikaan kun pohdimme jonkun asian jättämisestä pois elämästämme, me unohdamme jotain todella tärkeää. Luopuminen ei ole ollut mahdotonta Yhdelle. Yksi luopui kaikesta. Hänellä ei ollut kuin henki ja ruumis, ja kaksitoista opetuslasta ystävänään. Hän luopui kaikesta muiden vuoksi. Se kertoo, että Hän on erityinen, Hän on Pelastaja. Nyt Hänen veressään on elämä.

Mieti. Jumala on antanut oman Poikansa kuolemaan, sinun ja koko maailman puolesta. Hän sovitti synnit, joita me ihmiset teemme jatkuvasti. Hän sanoo kaste ja lähetyskäskyssään seuraavasti "Ja minä olen teidän kanssanne, kaikki päivät, maailman loppuun asti."(Matt.28:20). Hänellä on meille aikaa, ja Hän rakastaa meitä. Sinä olet ihme, ja korvaamaton aarre. Et löydä mistään suurempaa rakkautta.

Mutta onko sinulla aikaa Hänelle? Onko sinulla Hänelle tilaa sydämessäsi?

 "Muistatko Jeesuksen, jolla ei ollut mitään?

No oli henki ja ruumis, ja nuo kaksitoista ystävää.
Kaiken antoi muille, nyt elämä on veressään.
Mut onko sulla sille tilaa? Onko nälkää onko ikävää?

Jos sulla on liikaa, täynnä kädet ja pää.
On aivan liikaa, menetettävää.
Anna pois."
-Musti ja Hyvä Vainu (Liikaa)

Uusi blogi.

Miksi? 

Haluan jakaa ajatuksia. Tahdon jakaa hetkiä. Olen miettinyt tätä pitkään, noin puolen vuoden ajan. Nyt päädyin tähän ratkaisuun. Vihdoinkin on paikka jonne jakaa ajatuksia Tärkeimmästä, ajatuksia Hänestä, joka on luonut koko tämän maailman. Hän on luonut sinutkin. Hän on se, joka kantaa meitä joka hetki tässä elämässä kohti sitä päämärää, jossa saa voitonseppäleen. 

Tällä hetkellä istun asuntolassa flunssaisena, ja odotan kyytiä Kokkolan suuntaan. Käyn kotona, ja tankkaan lääkettä, jotta tauti parantuisi ennen viikonlopun jatkoriparia Ohtakarissa. Sitä ennen on tekemistä vielä koulunkin kanssa, mutta kyllä siitä selvitään. Sitten näkeekin vihdoinkin rakkaita ystäviä, joita ei ole hetkeen nähnyt. Ihana fiilis, ja odotan sitä niin innolla.

Siunauksen alla kohti ensimmäistä julkaisua!


Seidi